Mihin Suomea viedään?

Olen lähettänyt – aiemmin kirjoittamaani tapaan – vuosien varrella kansanedustajille asiakeskeisesti puntaroimiani viestejä esimerkiksi EU-tukipaketteja, viherpolitiikkaa ym. koskien, perustellen, miksi Suomen ei pitäisi maksaa miljardeja muualle Eurooppaan veronmaksajien kustannuksella. Enemmistö viesteistäni meni viestiketjuissa, joihin kuului kaikki silloiset kansanedustajat. Sain edustajilta positiivisen vastaanoton, iso osa lukukuittasi viestini toisensa jälkeen – joita laitoin luokkaa puolenkymmentä vuodessa – ja myös positiivista palautetta ja kysymyksiäkin tuli. Negatiivista palautetta ei tullut yhtään kappaletta. Pian tämän jälkeen, yli 10 vuotta sitten, alkoi järjestelmällinen poliisin toimesta toteutettu häirintä. Kaava oli selkeä: aina viestien jälkeen seurasi häirintä, jonka ”viesti” oli, ”se, mitä juuri teit, ei ole hyväksyttävää”. Kyse oli epäsuorasta toiminnasta, jossa negatiivinen seuraamus (häirintä) liitetään välittömästi ei-toivottuun käyttäytymiseen (poliittinen kannanotto), jotta kohde oppisi välttämään sitä. Näin täytyy toimia, koska kohdehenkilö ei ole tehnyt mitään laitonta tai väärää. En näin ollen lopettanut toimintaani, koska tiesin olevani oikealla asialla ja mistä sain myös kansanedustajilta positiivista palautetta.

Vuoden 2019 tiedustelulakien muutos – joka laajensi viranomaisten oikeuksia valvoa kansalaisia ilman rikosepäilyä – pahensi häirintää entisestään. Mukaan alkoi tulla myös siviili-ihmisiä. Toiminnan kohteeksi jouduttuani muistin taannoisen uutisoinnin poliisin rekrytoimista vinkkimiehistä. Uutisen sisältämä viesti resonoi vahvasti kokemuksiini, koska asia vaikuttaa organisoidulta, vahvasti nykytekniikkaa apuna käyttävältä ja toiminta pohjautuu yhteneviin toimintamalleihin, jotka näyttäytyvät ainakin minun tapauksessani puhtaasti häirintätarkoituksessa toteutetuilta. Eihän kansalaisen pitäisi edes tietää vinkkimiesten olemassaolosta, jos he toimisivat, kuten ennakkoon ilmoitettiin.

Vinkkimies uutista aikanaan ensimmäistä kertaa lukiessani mieleeni tuli muun muassa, että mitenköhän asiassa turvataan se, että poliisi ei käytä luottamusasemaansa väärin. Hyvin monelle kansalaiselle asiat, joita heille poliisin suunnalta kerrotaan, oletetaan olevan lähtökohtaisesti totta. Sen verran vahva on poliisin luottamusasema maassamme. Toinen asia, mitä pohdin luettuani ensimmäisen kerran vinkkimies uutisesta: mitenköhän kansalaiset Matti ja Maija voivat alkaa tarkkailla muita kansalaisia, rikkomatta kanssaihmisilleen taattuja perustuslaissa säädettyjä vapausoikeuksia. Tuli myös mieleen, että mitäköhän apua Matista ja Maijasta on rikostutkinnassa, ajatellen, että heillä ei ole ammattitaitoa, ei nykytekniikkaa käytössään tmv.

Toiminta ei voinut olla tuomatta mieleen kontrollikoneistoa, joka rakennettiin aikanaan Neuvostoliitossa murentamaan yhteiskunnan keskeisintä peruspilaria, kansalaisten keskinäistä luottamusta. Kansalaisyhteiskunnan pilkkominen ja kansan kahtia jakaminen hoidettiin näin organisoidusti. Yhtenäinen kansa olisi ollut haasteena huomattavan paljon hankalampi. Kumpi puoli kansasta ”pärjäsi” näin historiasta jälkiviisastuneena kyseissä yhtälössä? Tunnetusti ei kumpikaan. Kansasta osa oli orjuutettuja, osa vainottuja ja osa ensin ensin mainittuja ja myöhemmin jälkimmäisiä, hypättyään sivuun, homman käytyä yhä hurjemmaksi. Asioista niiden oikeilla nimillä puhuvat eristettiin ja heidän ympäristönsä pyrittiin manipuloimaan heitä vastaan. Ilmiö paisui nopeasti. Lopulta kaikki – jopa puolisot – vakoilivat toisiaan, eikä kukaan voinut luottaa kenenkään. Sellainen yhteiskunta lakkaa toimimasta, koska yhteiskunnan toiminta perustuu alusta loppuun ihmisten väliseen luottamukseen.

Eräs historiaa tutkiva teos kirjoittaa historian totalitaristivaltioiden esitotalitaarisesta vaiheesta seuraavasti:
”Tarkoitus oli muuttaa yhteiskunta läpikotaisin ideologian edellyttämällä tavalla inhimillisistä kustannuksista piittaamatta. Ideologinen tavoite on voinut olla kommunistien utopia eli kommunismi. Klassisessa esitotalitaarisessa vaiheessa kansalaisyhteiskunta atomisoitiin, tiedonvälitys monopolisoitiin sekä propagandasoitiin sekä harjoitettiin jatkuvaa, ajoin summittaistakin terroria todellisia tai kuviteltuja poliittisia vihollisiaan vastaan”.

Vaikka edellä mainitut joiltain osin resonointia aiheuttavatkin, toivon ja uskon, että täällä asiat ei tule saamaan kuitenkaan tuollaista kehityskulkua.

Hypoteettisesti isoa kuvaa maailman mittakaavassa pohdittuna. Mikäli vahvaa luottamusasemaa kansalaisten keskuudessa nauttiva taho alkaisi käyttämään väärin luottamusasemaansa, jakaen kansan keskuuteen poliittisista päämääristä ohjautuvaa, valheellista tai jopa sen törkeäksi versioksi luokiteltavaa informaatiota, hyvin moni henkilöä lainkaan tarkemmin tietävistä uskoisi asian, sitä suuremmin kyseenalaistamatta. Ilmiö voisi paisua nopeasti ja kuvio alkaisi jollakin aikataululla ruokkia itseään, antaen toiminnan eriskummallisuutta pohtiville signaalia, ”voiko noin moni voi olla väärässä”. Ilmiö voisi alkaa siis kannatella valhetta. Tuttu sanonta historiasta, ”valhe alkaa muuttua totuudeksi, kun se kasvaa riittävän suureksi” kuvaakin vastaavalla tavalla edistettävään asiaan sisältyvää ilmiötä.

Tuollaisella mallilla ”uusi normaali” voisi alkaa ajautua pikku hiljaa osaksi yhteiskuntaa. Alkaen pikku hiljaa hälventää vaikkapa läntisessä oikeusvaltiossa tapahtuessaan, että oikeusvaltioiden tapa edistää asiaa kansalaista kohtaan, ei ole ”huutokauppaa” ihmisten mielipiteistä häntä kohtaan. Oikeusvaltioissa oikeutta jaetaan tunnetusti siten, että jos kansalainen rikkoo lakia, siihen puututaan lain sisällön puitteissa. Mikäli kyse on hänen vaikkapa poliittisista näkemyksistään, se menee sananvapauden piiriin. Lakia rikkovien kansalaisten toimintaan puututaan, tarvittaessa kuullaan ja tuomitaan, mikäli syyllisyys voidaan osoittaa toteen. Toiminta perustuu asiaan liittyviin tositapahtumiin ja tapahtuman tosiseikkoihin, jotka pyritään näyttämään oikeudellisesti toteen tuomioistuimissa. Näin toimien asian taakse ei tarvita kansan mielipiteitä, edes murhamiesten tai ryöstäjien kohdalla.

Harvinaisen yksiselitteistä, kun toimintojen eroja pohtii ja oikeusvaltion toimintamallin eduksi 100-0 päätyen.

Miksi ensin mainitusti on kuitenkin toimittu ja yhä jossakin päin toimitaan, jos jälkimmäinen, oikeusvaltion tapa toimia, kuulostaa vain ja ainoastaan loogiselta? Isossa kuvassa syy on politiikka. Henkilöä tai henkilöitä vastaan hyökätään, koska he eivät syystä tai toisesta toimi poliittisen päämäärän näkökulmasta toivotusti. Koskee tapauksia, jotka näkevät kulloisenkin tilanteen kokonaiskuvan ja uskaltavat nostaa niistä esiin epäkohtia. Paino sanalle ”toimi”, koska puhua on saanut (lähes) aina, mutta ne, jotka ovat tehneet konkreettisesti myös toimia puheidensa tueksi, ovat voineet joutua maalitauluksi. Eli, ollen vaikkapa some huutelun sijaan asiasta päättävien suuntaan aktiivisia, saadakseen edistettyä asiaansa yhteisen edun nimissä. Tarve jarruttaa poliittisesta päämääristä katsoen ei toivottua toimintaa, on ajanut sen tosiasian yli, että hän ei ole tehnyt lain edessä mitään väärää.

Tällaisessa toiminnassa kansalaisyhteiskunnalla ja sen toimivuudella tai toimimattomuudella on ollut aina suuri merkitys. Yhtenäistä kansaa kohtaan, on hyvin vaikeaa alkaa kohdistaa mielivaltaa, jos riittävä osa kansasta ei sellaista hyväksy. Juuri tämä on ollut myös mielipide ”huutokaupan” pointti, eli miksi esim. keskiajalla kerättiin kansaa asian taakse. Pyrkimys oli saada kansalaisyhteiskuntaa riittävän paljon asian taakse, välttääkseen ”suuren yleisön” tuomion. Toimiva kansalaisyhteiskunta ei ole suojannut mielivallalta ainoastaan puolustettavaa henkilöä vaan myös puolustajia itseään ja sen mukana koko kansaa. Historian valossa asiaa katsoen voi todeta, että niissä yhteiskunnissa, jonne mielivaltainen vallankäyttö on päässyt juurtumaan, mielivallan uhalta ei ole ollut – vanhaa asiaan liittyvää katsontakantaa siteeraten – ”suojassa yksikään kansalainen”. Toimivan kansalaisyhteiskunnan merkki on ollut aina se, että se on (vaikuttimista) vapaa.

Takaisin varsinaiseen asiaan. En tunnista osakseni saamani epäsuoran häirinnän viestistä itseäni. Sen pohjalta voin väittää, että homma nojautuu (törkeän) kunnianloukkauksen tunnusmerkistöt täyttäviin valheisiin. Sattuneesta syystä kohdehenkilöä eli tässä tapauksessa minua, ei ole kuultu yli 10 vuoden häirintätoiminnan aikana kertaakaan. Perusteet ovat seuraavat: a) lainkuuliaista kansalaista ei ole tarve kuulla, b) hänen kertomuksensa murentaisivat – ainakin omassa tapauksessani – kaiken totuutena kerrotun epätotuudeksi. Voin todeta myös, että minulle tuotiin 2015 viesti, jonka mukaan ”tässä maassa maksetaan palkkaa jollekin vahingon tuottamisesta minua kohtaan”. Kirjoitin aika pian sen perään muutamille kansanedustajille asiasta. Korostin viestissä tulokulmaa, ”maksetaan jollekin palkkaa tarkoituksellisesta vahingon tuottamisesta minua kohtaani”. Pohdin tuolloin myös rikosilmoitusta, mutta en saanut asiaan kerrottua tarkempaa yksilöintiä ja muiltakin osin kokonaisyhtälö oli siinä määrin kummallinen ja kaikuja Neuvostoliitosta tuova, että usko asian edistymiseen oli olematon.

Kuten muistamme, 2019 lakimuutos aiheutti kritiikkiä oikeusoppineiden, jopa ylimpien laillisuusvalvojien, oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen suunnalta

Oikeuskanslerin näkemys 2019

Oikeuskanslerin näkemys 2021

Oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen näkemys 2021

Lakimuutoksen merkitys omasta näkökulmastani
Siviilitiedusteluvaltuudet myönnettiin tunnetusti terrorismin torjuntaan – ei poliittisen painostuksen välineeksi. Laissa ja sen oikeussuojakeinoissa on kuitenkin ammottavia porsaanreikiä, jotka mahdollistavat lainkäytön käytännössä katsoen ilman jälkivastuuta. Selkeitä ongelmakohtia olen havainnut hlö. kohtaisella tasolla ainakin neljä. Alla oleviin kohtiin 2-4 oikeudensaanti on törmännyt toistuvasti. Tiedustelulakeja aikanaan kyseenalaistaneet perustuslakiasiantuntijat ovat havainneet epäkohtia varmasti enemmänkin.

1) Seuranta ilman rikosepäilyä. Lakimuutoksen ehkä keskeisin muutos, joka aiheutti tunnetusti oikeusoppineiden suunnalla 2018-2019 valtavasti kritisointia. Myös sisäisen turvallisuuden käsitettä oikeusoppineet kritisoivat, kysellen, mitä se oikein tarkoittaa.

2) Tiedustelutoimista kanteleminen. Valvoville valvontaviranomaisille osoitetut kantelut päätyvät useamman kokemukseni pohjalta todettuna aina asianosaisjulkisuutta rajoittaviin pykäliin mm. poliisilain (872/2011 PolL) 5 a luvun 49 §:ään vetoamiseen, missä todetaan seuraavaa: ”Henkilöllä, jonka oikeutta tai velvollisuutta asia koskee, ei ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:ssä säädetystä huolimatta oikeutta saada tietoa tässä luvussa tarkoitetun tiedustelumenetelmän käytöstä ennen kuin 47 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on tehty”.

Mitä sisältää mainittu 47 §?

3) PolL 5a luku 47 §. Tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen pykälän 2 momentissa todetaan seuraavaa: ”Ilmoitus saadaan tuomioistuimen päätöksellä jättää kokonaan tekemättä, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi”.
Kyllä, luit oikein. Kansalaiselta voidaan deletoida perusoikeudet loppuelämäksi, ”jos se on välttämätöntä – hengen tai terveyden suojaamiseksi”. Perustuslakiasiantuntijat ovat kyselleet, mitä kansallisella turvallisuudella tarkoitetaan? Tai, kenen henkeä tai terveyttä suojellaan? Niitä ei pykälä tai laki kerro. Siitä kohtaa alkaa myöskin epätarkkarajaisen lakipykälän väärinkäytön mahdollisuus.

Kyseisen, hyvin epätarkkarajaisen kuvauksen täyttää ongelmitta vaikkapa se, että poliittisesti ”vääriä” asioita puhuva kansalainen voi olla uhkatekijä poliittisesti ”oikeita” asioita puhuvien mielenterveydelle. Perustuslakiasiantuntijat ovat todenneet, että epätarkkarajainen lakipykälä voi olla hyvin haitallinen, jos se sijaitsee perusoikeuksien näkökulmasta ”väärässä paikassa”.

Omia kokemuksiani ajatellen esimerkiksi luvattomat kotiini (pysyväisluonteiseen asumiseen) tehtävät ”tiedustelu” tai ”kotietsinnät” ovat kaikissa toiminnan tulokulmissa kiellettyä vaikka kyseessä olisi millainen tapaus. Tiedustelulait kieltävät sen ja rikoslaki mahdollistaa ne vain kotietsintäluvan avulla, jonka ilmoittaminen asukkaalle on ehdoton. Kotonani käydään toistuvasti, ilmoittamatta ja tavalla, josta voitte lukea blogitekstistäni.

ChatGPT4 kommentoi asiaa seuraavasti (tarkastan aina lähdetiedot):
Tarkkarajaisuus: Pykälä on suhteellisen väljä → se ei määrittele konkreettisesti, mitä tilanteita “kansallinen turvallisuus” kattaa, eikä rajaa selkeästi, keiden henkeä tai terveyttä suojellaan.

Väärinkäytön mahdollisuus: Koska yksilö ei saa tietää toimenpiteestä eikä voi valittaa Hallinto-oikeuteen, valvonta jää viranomaiselle lupia antavalle tuomioistuimille ja eduskunnan tiedusteluvalvontaelimelle. Riski väärinkäytöstä kasvaa, jos tuomioistuimet eivät käytännössä kyseenalaista viranomaisten perusteluja. Toisaalta väärinkäyttöä voi rajoittaa se, että Suomi on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimukseen (EIS) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöihin, joissa edellytetään tehokasta valvontaa.

Yli 10 vuotta häirinnän kohteena olleena voin todeta, että kantelu törmää PolL 5 a luvun 49 §:n salassapito kohtaan, ja pykälässä vedottuun 47 §:n ilmoitusvelvollisuuden täyttymiseen kohdehenkilön suuntaan ei ole ainakaan vielä yli 10 vuoden jälkeen päästy. 49 §:n salassapito kuitenkin estää 47 §:n ilmoitusvelvollisuuteen kantaa ottamisen yli kymmenenkään vuoden keston jälkeen. Eriskummallinen, itseään ylläpitävä yhtälö, mitä ei muuksi muuta seuraavakaan kohta.

4) Valitusoikeus hallinto-oikeuteen. Tavallisesti, jos viranomainen tekee päätöksen, jolla puututaan yksilön oikeuksiin tai etuihin, kyseessä on valituskelpoinen hallintopäätös, josta voi valittaa hallintotuomioistuimeen (PL 21 § ja HL 7 luku 43 §). Molemmissa, perustuslaissa sekä hallintolaissa taataan valituskelpoinen päätös pykälien osoittamissa tapauksissa. Näin yksilö voi saada oikeusturvaa riippumattomassa tuomioistuimessa. Tiedusteluvalvontaan liittyvissä asioissa ei ole saatavilla valituskelpoista päätöstä. Tiedustelutoimintaa valvovat virkamiehet antavat valvontaratkaisuja, joista ei voi valittaa. Siltikään vaikka kyse on oikeusvaltion kannalta täysin keskeisistä kansalaisten perusoikeuksista, minkä tukena on perustuslain 21 § sekä Suomen viranomaisia vahvasti velvoittavien EU:n perusoikeuskirjan 47 artikla sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla.

ChatGPT4 toteaa seuraavaa:
Tässä on selvä ero normaaliin hallintomenettelyyn:

• Kohdehenkilö ei voi itse viedä asiaansa tuomioistuimen tutkittavaksi.
• Oikeusturva lepää jälkikäteisen valvonnan ja ulkopuolisten valvojien varassa.

Tätä on myös perusoikeus- ja ihmisoikeusjuridiikassa kritisoitu, koska yksilön subjektiivinen oikeusturva jää heikommaksi kuin tavallisissa viranomaispäätöksissä.

Tällä puutteella on myös vahva perustuslaillinen näkökulma koko oikeusjärjestelmäämme ajatellen. Suomessa lainsäädännön perustuslainmukaisuutta valvoo (tunnetusti) ennakollisesti perustuslakivaliokunta. Jälkikäteistä (toissijaista) lakien perustuslainmukaisuuden valvontaa tehdään (tunnetusti) tuomioistuimissa perustuslain 106 §;n antamalla mandaatilla. Tuomioistuinten päätöksistä lainsäätäjä voi saada informaatiota laadittujen lakien toimimattomuudesta käytännössä. Mikäli tuomioistuin kanavaa ei tiedusteluvalvonta asioissa ole, mitä muuta kautta tiedustelulakien perustuslainmukaisuus voi joutua oikeudelliseen puntariin ja päätyä lainsäätäjän pöydälle korjattavaksi? Itse en vastausta tiedä, enkä ole myöskään materiaaleistani sellaista löytänyt, joten käännyin ChatGPT:n puoleen. Vastaus menee seuraavasti:

Valitusoikeuden puuttuminen tiedusteluvalvonnasta liittyvissä kanteluasioissa nostaa esiin vakavan perustuslaillisen kysymyksen oikeusturvasta ja vallanjakoperiaatteesta.

1. Perustuslaillinen näkökulma
   • Perustuslain 21 § turvaa oikeuden oikeusturvaan ilman aiheetonta viivytystä sekä oikeuden valituskelpoiseen päätökseen. Jos tiedustelutoimintaan liittyvissä asioissa ei ole mahdollisuutta saada valituskelpoista päätöstä ja viedä asiaa tuomioistuimen arvioitavaksi, tämä jättää henkilön ilman tehokasta oikeussuojakeinoa.
   • Perustuslain 106 § antaa tuomioistuimille mahdollisuuden syrjäyttää lain säännös, jos se on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämä jälkikäteisvalvonta on olennainen osa oikeusjärjestelmän legitimiteettiä. Jos kanava tuomioistuimeen on suljettu, poistuu käytännössä yksi keskeinen väline, jolla perustuslain ensisijaisuutta voitaisiin tosiasiallisesti varmistaa. Tämä on tärkeä osa oikeusvaltiota. Jos tätä oikeutta ei voi käyttää, se heikentää tuomioistuinten roolia lakien perustuslainmukaisuuden ylläpitäjänä.
2. Institutionaalinen kysymys
   • Suomessa perustuslakivaliokunta suorittaa ennakkovalvontaa. Tämä kuitenkin perustuu poliittiseen päätöksentekoon, ei riippumattoman tuomioistuimen harjoittamaan normikontrolliin.
   • Ilman valitustietä tuomioistuimiin jää epäselväksi, miten ja missä tiedustelulakien perustuslainmukaisuutta voidaan arvioida konkreettisessa tilanteessa. Valvontavaltuutettu ja eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta eivät voi tehdä sitovia oikeudellisia ratkaisuja samalla tavoin kuin tuomioistuimet.
3. Käytännön seuraus
   • Jos tiedustelulakien soveltamisesta ei voi valittaa, ne voivat jäädä tosiasiallisesti ilman sitä ”käytännön testiä”, joka paljastaa, toimivatko lait oikeusjärjestyksen puitteissa ja ovatko ne perustuslain mukaisia yksittäisten kansalaisten tilanteissa.
   • Tämä kaventaa myös lainsäätäjän mahdollisuutta saada palautetta käytännön ongelmista – perustuslain 106 § mukaisia ratkaisukäytäntöjä ei synny.

Yhteenvetona: Valitusoikeuden puuttuminen luo perustuslaillisen katkoksen. Se siirtää tiedustelulait käytännössä poliittisen kontrollin varaan ja kaventaa yksilön oikeusturvaa sekä järjestelmän kykyä korjata itseään. Tämä on ongelmallista vallan kolmijako-opin ja oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta.

Historian kirjat ovat täynnä varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka lain porsaanrei’illä on oikeutettu laiton toiminta – ja millaisiin seurauksiin se on johtanut.

Mikäli ylimpien laillisuusvalvojien osoittamia epäkohtia, joista osaa tuli varmasti tässäkin sivuttua, ei hienosäädetä, voidaan näiden pykälien vuotavuudesta tulla kuulemaan tulevaisuudessa vielä paljon laajemmin ja isomman joukon ilmoittamana

Kohtaamani häirintä. Kerroin 5/2024 blogitekstissäni asiasta laajemmin. Alla hieman yksityiskohtaisempana kuvauksena muutama kuvaus toiminnasta. Esim., millaiseen toimintaan johtivat 2020 loppupuolella eduskuntaan laittamani viestit, joissa kyseenalaistin poliisille kaavailtuja lisävaltaoikeuksia, joita kyseenalaisti tuolloin yllä laittamani linkin mukaisesti myös ylimmät laillisuusvalvojamme. Alla mainitun tyyppinen, eri tavoin toteutettu häirintäjakso kesti kotikulmillani kuukauden päivät, kunnes riitautin asian alla kerrottuun tapaan oikeuteen.

Kysyin poliiseilta, mikä on homman nimi. Selitys kuului aiempien tavoin tyyliin, ”sattui olemaan yksi työtehtävä tässä” (yllättäen jälleen tässä kotiporttisi edessä, juuri kotiisi palaamisen hetkellä). Tässä on epäsuoran häirinnän lyhyt kuva. Tavalla tai toiselle näkökenttään tuotua, toistuvaa, enemmän tai vähemmän ”iholle” tulevaa ja asiasta kysyessä muihin selityksiin vetoamista. Kysyessä, miksi häiritsette minua toistuvasti, he ovat olevinaan autuaan tietämättömiä häirintätoiminnan olemassaolosta. Useammalta partiolta olen saanut kuitenkin vuosien aikana – kokemuksistani heille tarkemmin kerrottuani – nonverbaalista tukea, josta voi lukea syvää turhautuneisuutta, pahoillaan olemista ja ehkä vahvimpana päätelmän, että he eivät itsekkään ole ymmärtäneet, miten heidän (organisoitu) liikehdintä voi näyttäytyä. Yksittäinen partio näkee ja kokee vain oman suorituksensa. Kohdehenkilö näkee puolestaan asian kokonaisuutena. Eräässä aihealueen artikkelitutkielmassa todettiin, että jo yksittäisestä pienestäkin asiasta voi kasvaa julma vallankäytön väline, jos sitä toistetaan systemaattisesti.

Minulla ei ole mitään yksittäisiä poliiseja vastaan, he tekevät työtään heille syötetyn valheellisen tiedon pohjalta. Saman valhetiedon, jonka pohjalta ohjataan myös vinkkimiehiä tavalla, jonka sanomasta en tunnista itseäni. Kyse on samasta lietsonnan hengestä, joka leijuu ympärillämme kaikkialla, mikä on tiedustelulakien epäkohtien mahdollistamana vaikuttanut siirtyvän myös osaksi poliisin toimintaa.

Joku kysyi, kun aiheesta kerroin, että tarvitseeko sinun pelätä poliisia. Vastasin, että ei tarvitse. Perusteena on se, että tiedän olevani lainkuuliainen kansalainen, joka ei ole tehnyt mitään sellaista, jonka vuoksi minun heitä tarvitsisi heitä pelätä. Eikä mielestäni kenenkään tarvitse pelätä Suomessa poliisia, edes murhamiesten. Heitäkin kohdellaan maassamme ihmisinä, mitä nyt olen tapauksia mediasta seurannut. Lisäksi – oikeusvaltiossa tuomitsee tuomioistuimet, ei poliisi. Härnääminen ja henkisen väkivallan tuottaminen ovat kuitenkin kokonaan toisen tyyppinen kokonaisuus, mikä ei ole yksittäisistä poliiseista riippuvaista vaan laajemmin organisoitua ja minkä totuudenmukaista lähtökohtaa yksittäiset partiot eivät itsekään tiedä, saati että ne voisivat nähdä toimintaa kokonaisuutena. Sen voi nähdä vain toiminnan kohteena oleva henkilö. Alla kertomani kaltainen yksittäistapaus toki löytyy, mutta se ei ole vaikuttanut yllä mainitsemaani kokonaismielikuvaan, eikä siihen, ettenkö voi mennä heille juttelemaan koska tahansa.

Rumbaa oli jatkunut kuukauden päivät, kunnes poliisi päätti poistua kotikulmiltani hieman ennen tuloani, aiempien kuvien tapaan pitkiä valoja apuna käyttäen (tällä kertaa väläytellen), samalla umpikujaksi tietämälleni naapurikujalle kääntyen. Pitkien väläyttely ja sen jälkeinen umpikujaan päättyvälle tielle kääntyminen laittoi minut tietenkin ajamaan perään ja katsomaan, onko heillä minulle asiaa. Toiminta osoittautui taas tahalliseksi ärsyttämiseksi. Poliisi kääntyi käännöspaikalla takaisin ja ajeli pois sivulleen vilkaisematta, vaikka yritin heitä kädellä viittilöiden autoni ikkunasta pysäyttää. Ajoin heidät kiinni, väläyttelin pitkiä ja lopen painoin äänitorvea, kun he eivät reagoineet. Poliisin pysähdyttyä totesin, että väläyttelitte pitkiä ja kysyin, mitä asiaa. Miksi te häiritsette ja vainoatte minua, jos käytän demokraattisen valtion suomaa oikeutta ilmoittaa eduskuntaan tavastanne toimia, kun valtaoikeuksienne laajentamisesta keskustelevat. Poliisi oli taas autuaan tietämätön.

Tässä kohtaa olin kuitenkin hieman suorasanaisempi kuin yleensä, koska toiminta oli ollut tovin aikaa todella prässäävää. Sanoin asiallisesti, mutta painokkaasti, että nykyinen toimintanne, jossa seuraatte, härnäätte ja vainoatte nykyisin valtaoikeuksin lainkuuliaista kansalaista ilman rikosepäilyä (lakimuutos 2019) on suomeksi sanottuna ihan ”syvältä”. Poliisi paljasti välittömästi laittomat taustamotiivinsa, liittyen siihen, miksi he illasta toiseen kulmillani pyörivät, vastaten: ”nouse ylös autosta niin katsotaan, mikä on ”syvältä”. Kun nousin rauhallisesti ja asiallisesti, minut painettiin autoani vasten ja poliisi huudahti, että mä raudoitan sut.

Olin rauhallinen. Ihmettelin jälkikäteen itsekin, miten asia ei mennyt yhtään tunteisiin, vaikka raudoitettiin kuin isoa rikollista konsanaan. Tiedostus siitä, että on oikealla asialla, on niin vahva selusta. Olo oli sen sijaan todella epätodellinen. ”Voiko tämä olla oikeasti totta, että Suomessakin poliisi vainoaa lainkuuliaisia kansalaisia ja raudoittaa, kun heille kertoo mielipiteensä asiasta” oli vahvasti mielenpäällä tuolla hetkellä. Miespoliisi oli minua luokkaa ”20cm” lyhempi ja ”20kg” keveämpi ja naiskollegansa oli häntä vielä pienikokoisempi. Edesautoin heitä ojentamalla kädet ym. Tiesin, että tässä tapahtuu laittomuus ja ilmoitin välittömästi vieväni asian oikeuteen. Onneksi autoni ovi oli auki ja koelautakamerani kuvasi tilannetta. Poliisin keulakamera ei yllätys yllätys, kuvannut tilannetta, vaikka maijan keula oli puolen metrin päässä tilanteesta. Käsiraudat laitettiin kireälle, ja minut työnnettiin tunniksi maijan takaboxiin. Aikalailla tunnin päästä hän päästi ulos ja alkoi selitellä tekoaan, jolloin kysyin, että ”joko se alkoi kaduttaa”.

Kävimme kaikesta huolimatta heidän kanssaan ihan asiallisen keskustelun.

Sain sakot ”haitanteko virkamiehelle väkivaltaa käyttämättä” perusteella sekä liikenteen vaarantamisesta, kun heidän väittämänsä mukaan ajoin liian lähellä. Vahvistin poliisille sakon antamisen yhteydessä, että riitautan asian oikeuteen. Kuvasin tilanteen jälkeen vielä kohdan, jossa poliisi väläytteli pitkiä, jotta he eivät pääse syyttämään tiessä olevaa monttua asiasta. Samasta kohdasta ohi ajavat autot tosittivat videolleni, että kohdassa ei ole korotettua suojatietä tai epätasaisuutta.

Ranteissa näkyi illalla tuntien päästä rautojen jäljet

Seuraavana päivänä minun pyydettiin viemään metsästysase poliisiasemalle tuomion riitautuksen ajaksi, kunnes ratkeaa, haenko takaisin vai jääkö se sinne. Pohdin soiton jälkeen, että tässäkö yksi kansalaisen tahallisen ärsyttämisen motiivi. Vaatimus kiristää aselainsäädäntöä, ärsyttää kansalaista ja kerätä heiltä aseet pois.

Käräjäoikeudessa asia käsiteltiin sakkoriitautukseni näkökulmasta ja tuomari sekä lautamies totesivat laittamani kyseisen pysäytyshetken koelautakamera kuvausvideoni katsottuamme, että toimintani oli asianmukaista, en ajanut liian lähellä poliisiautoa ja käyttäydyin asiallisesti. Tuomari painotti myös tutustuneensa ennalta laittamaani videomateriaaliin jo etukäteen. Katsoimme oikeudessa myös muita sinne etukäteen laittamiani koelautakamera videoitani, joilla todensin, että kyse on ammattimaisesti tuotetusta häirinnästä. Tuomio kumottiin ja minulle palautettiin poliisin haltuun ottama omaisuuteni eli sain hakea aseeni takaisin. Myös syyttäjä tyytyi päätökseen. Tein noihin aikoihin myös raudoittaneen poliisin toiminnasta rikosilmoituksen pahoinpitelyn ja vapaudenriiston nimikkeillä, mutta asia ei edennyt valtakunnansyyttäjän toimesta. En kuitenkaan alkanut edistää asiaa enää muuta kautta. En hyväksy esivaltavastaisuutta ja sen vuoksi asiaan liittyvät vastatoimet ovat olleet toiminnan pitkästä kestosta huolimatta hyvin mitättömiä.

2019 lakimuutos. Aloin kohdata lakimuutoksen jälkeen myös ventovieraiden siviili-ihmisten suunnalta tulevia toistuvia ja yhteneväisiä nonverbaalisia mielenilmauksia eri paikoissa – liikenteessä, kaupungilla, kuntosalilla tai missä tahansa. Toiminnasta saattoi päätellä yhtenevien toimintamallien ja rituaalien lisäksi, että heillä on käytössä nykytekniikkaa (sijaintitiedot ym.), joita tavallisella kansalaisilla ei pitäisi toisiin kansalaisiin nähden olla. 

Mobiiliorganisoidun, kansalaisten toimesta toteutetun häirinnän yhtenevien rituaalien (käsimerkkien ym.) logiikka oli selkeä

· Kohdehenkilö tunnistaa, että hän on häirinnän kohteena.

· Vinkkimiehet tunnistavat toisensa ja voivat vahvistaa tilanteessa keskinäistä sidettään.

· Pyrkimys synnyttää kohteelle asian tunnistamisen myötä stressiä ja ahdistusta.

Rituaalien perusteella voin todeta myös, että:

Joku tuottaa minusta massiivista valhetta todella laajasti ja systemaattisesti. Se on varsin kummalista maassa, jossa perustuslaillinen peruslähtökohta on, että jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on näytetty laillisesti toteen. Sama tosiasia on myös Suomen viranomaisia vahvasti velvoittavissa Euroopan perusoikeuskirjassa (48 artikla) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (6 artikla 2 kohta).

Yksittäinen vinkkimies voi ajatella harmittomaksi sen, jos toteutan nämä, mitä minulta pyydetään. Ne voivat olla kuitenkin osa suurempaa kokonaisuutta, osa ammattimaisesti toteutettua henkistä väkivaltaa yksittäistä kansalaista kohtaan. Toiminta on kuin koulukiusaamista laajemmassa mittakaavassa, apunaan nykytekniikka ja 24/7 ”ammattimaisesti” toteutettu taustaorganisointi. Tällaiselle, historian synkistä ajoista muistuttavalle toiminnalle pitäisi olla vastuulliseksi itseään kutsuvassa yhteiskunnassa täydellinen nollatoleranssi.

Mikäli asiaa ”kenttätasolla” edistävät tietäisivät – miten asian laita oikeasti on – että olen puolustanut myös heidän etujaan, ja että minun toimintani kestää tässä kontekstissa kaikilta osin varmuudella tarkemman tarkastelun, he eivät toimisi näin. Mikäli olen käynyt juttelemassa ”tutun näköisiä” käsimerkkejä tmv. häirintää kohtaani tuottavien siviilihenkilöiden kanssa kuntosalilla, pelikentillä tai missä tahansa ja kertomassa hänelle asian todelliset lähtökohdat kyseinen toiminta, on loppunut heidän osaltaan useimmiten siihen. Tai ainakin negatiivinen henki on vaihtunut ymmärrykseksi ja toiminta vaimentunut sen myötä minimiin. ”Vinkkimiehen” kehonkieli kertoo usein hänelle kokemuksiani kertoessa sen, että henkilö ymmärtää, mistä puhun, ja minkä vahvistaa myös se, että hänen suunnaltaan ei tulee enää vihahenkeä. He muuttuvat usein vihahenkisistä asiallisiksi, jopa ystävällisiksi.

Valhe peitetään kohdehenkilön suuntaan kuitenkin niin tehokkaasti, ettei hän ei saa koskaan tietää, millä valheperusteella häntä jahdataan. Tähän on kaksi syytä. 1: peruste on päivänselvästi törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistöt täyttävä valhe. Kohdehenkilö tekisi siitä välittömästi rikosilmoituksen. Siltikin, vaikka syy-seuraus yhtälö hieman Neuvostoliiton toimintamallia muistuttaisikin. 2: vinkkimiehen pelko joutua itse maalitauluksi. En näin ollen tiedä edes itse, miksi minua jahdataan. Tiedän ainoastaan, että en tunnista heidän vihaviestistä itseäni ja että oma toimintani kestää 100% varmuudella tässä kontekstissa tulevan tarkastelun. En lakkaa ihmettelemästä myöskään sitä, että miten tällainen menee laajamittaisesti kansalaisille läpi. Jokaisen luulisi tietävän, että tässä maassa on laki ja tuomioistuimet niitä varten, jotka väärin toimivat. Ei ole olemassa niin vakavaa rikosta, jossa perustuslaki oikeuttaa historiasta synkästi muistuttavan vainoamisen.

Kukin voi miettiä tarkemmin seuraavaa

Mikäli kansalainen toimisi tavalla, joka aiheuttaisi tässä kontekstissa huomioitavaa vihatoimintaa ihmisissä, hänestä olisi tehty rikosilmoituksia ja ja sen myötä häntä olisi mahdollisesti myös kuulusteltu. Minimissäänkin hän olisi joko kuullut jossakin yhteydessä haitallisesta tavastaan toimia tai lukenut niistä netissä. Minua ei ole koskaan kukaan syyttänyt mistään, mikä voisi tällaista länsimaihin kuulumatonta vihavainoa aiheuttaa. Minua yhtään paremmin tuntevat pitävät minua luotettavana ihmisenä. Olen kiinteistönvälittäjä, joista on palstat pullollaan haukkuja. Minusta ei ole koskaan tullut sellaisia nettiin eikä myöskään itselleni tai työpaikalleni. Olen kirjoittanut myös kirjan, jota on luettu ja kuunneltu kymmeniätuhansia kertoja ja arvosteltu toistatuhatta kertaa. Myöskään niissä ei ole ikinä tullut henkilökohtaiseksi herjaksi tarkoitettua. Tämä on luonnollista, koska haluan toimia asiakkaani ja lukijani parhaaksi. En olisi muuten välittäjänä 20 vuotta hyvin pärjännyt, enkä myöskään jakaisi ”puoli ilmaiseksi” oppejani, joilla olen itse saanut menestystä. Tarkemmin tietämättömältä voi kuitenkin kysyä, että voisiko yllä mainitut olla mahdollisia, jos toimisin tavalla, joka aiheuttaa vihavainoa.

Vihavaino on Suomeen kuulumaton haitallinen vieraslaji, jonka leviäminen tulee torjua

Yhtälön tosiasiat ovat näin ollen

1) elämme maassa, jossa jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on näytetty laillisesti toteen,

2) ajojahdin kohteena on toimissaan menestynyt, lain edessä nuhteeton kaveri, josta ei ole tullut edes julkisesti todennettavasti minkäänlaista herjaa. Kaveri, joka on jakanut oppinsa myös muiden käyttöön auttaakseen omalta osaltaan myyjiä sekä sen myötä yhteiskuntaansa menestymään. Kaveri, joka on käyttänyt osaamistaan myös kansalaisvaikuttamiseen, puolustaakseen kansalaisten ja veronmaksajien etuja.

Julkinen haaste

Live Youtube-palaveri

Yllä mainitut tosiasiat ja kansalaisen perusoikeudet turvaavien oikeussuojakeinojen puuttuminen viranomaisinstansseissa, ovat tuottaneet sen, että olen haastanut 5/2024 blogitekstissäni julkiseen Youtube-palaveriin sen, joka on kanssani toista mieltä kertomieni asioiden tilasta. Miksi esittämääni Youtube tarjoukseen ei ole tartuttu tai minua kutsuttu muullakaan tapaa kuultavaksi, siltikään vaikka asiaa tuntuu olevan. Epäsuorasti on osoitettu mieltä siis toistakymmentä vuotta, mutta verbaalinen kommunikaatio on ylivoimainen haaste.

Jatkan edelleen julkista Youtube-palaveri haastetta. Mikäli tiedät jonkun, joka on kanssani toista mieltä kertomiini asioihin liittyen, välitä hänelle haaste mainittuun palaveriin. Istumme alas ja katsomme, että kuinka paljon hänen väittämänsä kestävät koeponnistusta tosiasioiden valossa. Olenkin erityisen kiinnostunut ottamaan palaverin juuri henkilön tai henkilöiden kanssa, jotka vastaavat minuun kohdistetusta toiminnasta, jotta kysymyksiä ja asiaa ei voi väistää tietämättömyyden taakse. Voin jo etukäteen kertoa, että siinä palaverissa tulee paljastumaan minuun kohdistetun toiminnan todellinen luonne. Valhe ei muutu Totuudeksi rahallakaan. Ei, vaikka väitteiden esittäjällä olisi väittämiensä takana miljoona puolelleen puhumaansa tai maksamaansa vinkkimiestä tai heidän kaveriaan. Maailmanhistorian valossa asiaa katsoen. Edes täydelliset oikeusmurhat, joissa kansa on käännetty ei toivottua henkilöä vastaan, poistaakseen hänet yleisen vihamielipiteen turvaamana päiviltä, eivät ole kadottaneet Totuutta vaan päinvastoin, ne ovat olleet nostamassa sitä esiin. Totuus ei tunnetusti pala tulessakaan.